Pääministeri Juha Sipilä ja Terrafame-kohu

Pääministeri Juha Sipilä kritisoi jääviysepäilyjään Terrafame-kohun keskellä mm. seuraavasti:

“Yksi kansanedustaja totesi, että hän tekee perustuslakivaliokunnalle ehdotuksen, että pääministerillä ei saa olla sukulaisia, Sipilä sanoi.”

“Asia nousi esille, kun selvisi, että pääministerin sukulaisten omistama Katera Steel Oy:n oli saanut tilauksen valtion omistamalta Terrafamelta.

Katera Steel teki Terrafamen kaivoksen kanssa kaupat malminkuljetusvaunusta. Kaupan arvo oli puoli miljoonaa euroa. Hallitus päätti kaksi viikkoa sitten antaa Terrafamelle 100 miljoonaa euroa lisää valtion rahaa.” (http://yle.fi/uutiset/3-9319355)

“Konepajayritys Katera Steelin pääomistajia on Sipilän enoja ja serkkuja. Myös Sipilän lapsilleen kolme vuotta sitten siirtämä sijoitusyhtiö Fortel Invest omistaa pienen osuuden yhtiöstä. Fortel Investin omistus Katera Steel -yhtiöstä on viisi prosenttia. ” (http://yle.fi/uutiset/3-9315671)

Poliisi varoittaa lähikontaktista ulkomaalaisten kanssa

“Itä-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Markku Tuominen opastaa lauantain Keski-Uusimaa lehdessä ihmisiä poistumaan nopeasti paikalta ja soittamaan hätänumeroon, jos ulkomaalainen pyrkii lähikontaktiin.

Lisäksi hän neuvoo, ettei ulkomaalaisten kanssa kannata ryhtyä vuoropuheluun.

– Jos ulkomaalainen pyrkii lähikontaktiin, on vain poistuttava nopeasti ja oltava tarvittaessa yhteydessä hätäkeskukseen. 112-numero kannattaa tallentaa puhelimen pikavalintaan. Ulkomaalaisten kanssa ei kannata alkaa vuoropuheluun, koska se voidaan tulkita väärin, Tuominen sanoi Keski-Uusimaassa.”

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1451704548780.html

Liito-orava ei estä Tampereen raitiotien varikkoaluetta

“Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myönsi luvan poiketa liito-oravan suojelumääräyksistä Tampereen raitiotien varikkoalueella.”

” Poikkeusluvan perusteluina ovat muun tyydyttävän ratkaisun puuttuminen, liito-oravan suotuisan suojelun tason säilyminen ja erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy, kertoo ylitarkastaja Marja-Liisa Pitkänen Pirkanmaan ely-keskuksesta.”

http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1195011465531/artikkeli/liito-orava+ei+esta+tampereen+raitiotien+varikkoaluetta+kauhakorvessa+ely-keskus+hyvaksyy.html

Pääministeri Juha Sipilän avustajan palkankorotus

”Tamperelainen Marin kysyi Sipilältä, miten hän perustelee erityisavustajansa kymmenen prosentin palkankorotusta tilanteessa, jossa hallitus haluaa Suomen kilpailukyvyn vuoksi leikata pienituloista palkkoja.”

”Kyselytunnin pöytäkirjan mukaan Sipilä ei käsitellyt Marinille antamassaan vastauksessa sanallakaan avustajansa palkankorotusta tai sen yhteensopivuutta yleisen palkkamaltin kanssa. ”

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195009961139/artikkeli/sanna+marin+esitti+kiperan+kysymyksen+paaministerin+avustajan+palkkiosta+sipila+kierteli.html